Curly-lehti on valtakunnallinen nuortenlehti, jota tekevät nuoret nuorille. Curly-lehti ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa ja sen levikki on noin 30 000 kappaletta. Curly-lehteä jaetaan kouluissa koulujen aikakauslehtipäivänä. Lisäksi Curly-lehden voi noutaa Helsingin kaupungin kirjastoista tai sen voi tilata ilmaiseksi suoraan kotiin, esimerkiksi tämän sivun vasemmasta laidasta löytyvää Tilaa lehti –linkkiä klikkaamalla.
Curly-lehteä toimittavat Curlyn toiminnassa mukana olevat nuoret. Helsingin Oulunkylässä kokoontuu tiistaisin Curlyn lehtiryhmä, jossa tulevat lehdet pääasiallisesti ideoidaan ja suunnitellaan. Oulunkylän lehtiryhmäläiset vastaavat myös Curly-lehden uudistuksista ja teemoista. Curly-lehden toimittajakuntaan kuuluu helsinkiläisten lehtiryhmäläisten lisäksi nuoria kaikkialta Suomesta. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta kotoisin oleviin toimittajiin olemme yhteydessä puhelimitse, sähköpostitse ja internetsivujemme välityksellä. Kenties vielä joskus tulevaisuudessa kaikki Curly-lehden toimittajat tapaavat toisensa yhteisessä lehtitapaamisessa!
Nuorista koostuvan toimittajakunnan lisäksi Curly-lehdessä julkaistaan nuorten kouluissa ja erilaisissa harrastuksissa tekemiä lehtijuttuja, piirustuksia, sarjakuvia ym. Älä siis epäröi tarjota meille julkaistavaksi omia tuotoksiasi!
Curly-lehden ulkoasusta huolehtii taittaja Topias Rajajärvi. Lehden toimittajat ideoivat taittoon liittyviä yksityiskohtia yhdessä taittajamme kanssa.
Curly-lehden päätoimittajana toimii vuonna 2009 kulttuurituottaja Peppi Tervo. Päätoimittajamme avustaa ja opastaa lehden toimittajia esimerkiksi haastattelujen suunnittelemiseen, kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen liittyvissä asioissa. Curly-lehteä tekemällä voi siis oppia mm. valokuvaamista, kirjoittamista, haastattelemista ja sen, minkälaisten työvaiheiden kautta lehti rakentuu yksinkertaisista ideoista todelliseksi painetuksi paperilehdeksi.
Jos kiinnostuksesi heräsi ja haluat mukaan tekemään Curly-lehteä, älä epäröi ottaa yhteyttä Peppi Tervoon joko puhelimitse (puh: 0415336541) tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen peppi.tervo@curly.fi.