Tiedättekö sen kompastelevan hölmön, joka takeltelee sanoissaan, ketsuppia suupielessään ja vetoketju auki? Se olen minä. Nolaan itseni monia kertoja päivässä ja joudun jatkuvasti pulaan hajamielisyyteni takia. Saatan löytää puhelimeni keittiön kaapista ja haarukan taskustani. Kirjaston lainani ovat jatkuvasti myöhässä, jätän ostokseni kaupan kassalle, unohdan tunnuslukuni, pin-koodini ja salasanani, sekä sotken aikataulut ja päivät.
Viime viikolla etsin autoani 35 minuuttia parkkihallista, sillä en muistanut minne olin sen jättänyt. Kuljin orvon näköisenä painavat kauppakassit kädessäni koko parkkialueen läpi. Olen muutaman kerran uimahallissa kävellyt allasosastolle ilman uimapukua ja myöhemmin kuivannut itseni pyyhkeeseen, joka ei sitten ollutkaan minun. Eivätkä nämä tähän lopu! Isäni syntymäpäiväpuheessa halusin kertoa, että isäni vailla epäilyksen häivääkään maailman paras isä, mutta päädyinkin vahingossa sanomaan, että isä on vanha ja hänellä on iso maha. Olen myös myöhästynyt ensitreffeiltä ja sitten kaatanut kahvit seuralaiseni syliin. Ei mitenkään kauhean hienovaraista tai tyylikästä...
En ole mikään naisellisin ihminen. Kuorsaan kovempaa kuin yksikään Härmäläinen tukkirekkakuski ja joskus jätän hiukseni harjaamatta viikkoon. Olen jäänyt korkokengästäni kiinni Stockmannin sisääntuloaulaan niin tiukasti, että kenkä tosiaan jäi siihen. Pesen usein pyykkiä ja kun ohjelma on lopussa, huomaan, että likaiset vaatteet ovat vieläkin pyykkikorissa ja pesukone on typötyhjä. Keittiökäyttäytymiseni on sinällään jo oma lukunsa. Olen leiponut pullia sekä ilman hiivaa että ihan oikeasti käyttänyt suolaa sokerin sijaan. Olen myös polttanut perunat ja riisit pohjaan useammin kuin kerran. Sählään, toilailen ja hoopoilen.
Nyt moni varmaan kuvittelee, että olen onneton epäonnistuja, enkä jaksa toilailuideni uuvuttamana edes nousta sängystä aamuisin. Ehei! Olette väärässä. Minulla on äärimmäisen hauskaa jatkuvasti! Otan useimmat sähläilyni huumorilla, ja nekin mokat, jotka eivät välittömästi naurata, naurattavat sitten jälkikäteen. Niin kuin esimerkiksi se, kun viime kesänä unohdin hetkellisesti oman sukunimeni esitellessäni itseni eräälle Englantilaiselle tuttavalleni. On kai sanomattakin selvää, että tilanne oli lähes sietämättömän nolo. Parasta on, että en ainoastaan viihdytä itseäni, vaan myös ystäväni ovat saaneet nauraa katketakseen söhläilyilleni ja saavat toilailuistani aina uudestaan ja uudestaan röhönaurut muistelemalla niitä. "Muistatteko kun Linda luuli, että Bambi on oikeasti eläinrotu?"
Sitä paitsi moni tilanne on oikeastaan päättynyt melko onnellisesti. Isäni mielestä epäonnistunut puheeni oli itse asiassa erittäin hellyttävä suoritus. Kauheat söhläilytreffitkin päättyivät hyvin, ja seuralaisestani tuli poikaystäväni, jonka mielestä kuorsaamiseni on suloista. Ja Stockmannin sisääntuloaulassa kenkääni irti kiskomaan pysähtynyt ohikulkija on nykyään hyvä ystäväni.
Kaikkea ei voi etukäteen suunnitella ja hoitaa viimeisen päälle oikein. Tulee väistämättä tilanteita, jolloin jotain kaatuu, menee rikki, nolaa itsensä ja muut. Joten jos sinäkin olet kompastelevan hölmö, joka takeltelee sanoissaan, ketsuppia suupielessä ja vetoketju auki, niin muista nauraa itsellesi. Me sählärit olemme nimittäin silloin niitä, joilta ei tule nauru loppumaan! Ja jos joskus tuntuu, että naurukaan ei
auta, voit lohduttautua motollani: Fiksup pärjää aina!
- Linda Jakobsson