Kelaamon lyhäriarvostelussa Emma

Teksti: Jevgeni Lensu, 25v., Espoo

Kirjoittaja kuuluu Kelaamossa Curlyn lyhäriraati -ryhmäänKelaamo on yhteisö suomalaisille elokuvaharrastajille, -opiskelijoille ja nuorille, jotka haluavat jakaa töitään ja verkostoitua muiden tekijöiden kanssa. www.kelaamo.fi

Kuva_lyhäriarvostelu_Emma

Emma on surullinen tarina Vesasta.

2000-luvun alussa suomalainen indie-elokuvakulttuuri oli erittäin surullisessa ja jähmettyneessä tilassa. Kyllähän elokuvia tekeviä porukoita oli runsaasti ja elokuvia tehtiin paljon, mutta tuotantoarvot olivat heikot ja genre oli miltei poikkeuksetta metsäsplatteriä. Käytännössä valtaosan silloisesta tuotannosta pystyi tiivistämään sanoilla ”tekoverta ja leikkiaseita”.

Kirkas poikkeus valtavirrasta oli Ismo Kiesiläisen vuonna 1999 perustama ryhmä Ihmiskunnan Ainoa Toivo eli IAT. Ryhmä ei tehnyt metsäsplätteriä, vaan jotain ihan muuta; IAT teki elokuvia, joissa oli ideaa ja sisältöä. En sano, että kaikki sen elokuvat olisivat mielestäni hyviä ja monia niistä en jaksanut edes katsoa loppuun. Mutta vuonna 2005 ilmestynyt, tuolloin 23-vuotiaan Kiesiläisen ohjaama Emma, muutti käsitykseni findiestä. Se näytti, että findie voi olla paljon muutakin kuin hillumista metsässä.

Emma on tarina Vesasta (Turkka Mastomäki), jonka ei anneta tavata tytärtään Emmaa (Ida Rantanen). Vesa on ajettu epätoivon paralle. Hän asuu pimeässä asunnossa, eikä tee juuri mitään muuta, kuin katsoo päivät pitkät videoita tyttärestään, jota käy kuvaamassa salaa koulun pihalla. Elokuva jättää pimentoon, miksi asia on niin. Ehkä todellisuudessa Vesa oli ollut vaimonhakkaajajuoppo ja lähestymiskielto on perusteltu, mutta Vesa saa katsojan puolelleen herättämällä myötätuntoa. Yhteiskunnassa, jossa puolet avioliitoista päättyy eroon ja vastaavanlainen tilanne, jossa jompikumpi vanhempi ei saa nähdä lastaan, varmasti koskettaa monia iästä riippumatta.

Emma aiheuttaa hämmennystä tuotantoarvoillaan. Vaikka vuonna 2003 videota kuvaavia HD-järkkäreitä ei ollut ja editoinitikoneet yskivät lyhyemmilläkin klipeillä, näyttää Emma silti miltei yhtä hyvältä kuin mikä tahansa nykykalustolla tehty elokuva. Tästä meidän tarvitsee kiittää kuvaajaa, editoijaa, valaisijaa ja muita kameran takana työskennelleitä ihmisiä, jotka tekivät parhaansa. Erityisesti haluan kiittää musiikin säveltäjää Martti Anttilaa. Emman musiikki, etenkin lopputekstien aikana soiva iskelmähtävä melodia on ihan käsittämättömän kaunis. Mikä tärkeintä, musiikki on soitettu oikeilla soittimilla. Se tekee musiikista paljon elävämmän kuuloista, verrattuna täysin sieluttoman ja synteettisen soundiin, jota nykyisin kuuluu miltei jokaisessa indie-elokuvassa.

Emma ei ole kuitenkaan täydellinen elokuva.  Elokuvan rytmitys on outo. Välillä tuntuu, ettei tapahdu mitään. Usein leikkauksista syntyy tunne, että ajankulkuun suhtaudutaan holtittomasti. Näytteleminen, etenkin nuorimmilta sivuhahmoilta oli asiallista, mutta monesti kankeahkoa. Myös nyt, kun katsoin elokuvan uudestaan kymmen vuotta vanhempana,  tietynlainen raskas symboliikka ja enteily tuntuvat jotenkin teennäisiltä ja tekotaiteellisilta. Ja jos rehellisiä ollaan, olisin todella mielelläni halunnut nähdä lisää tarinan taustaa… Nämä asiat kuitenkin haluaa antaa anteeksi.

Emma on outo elokuva. Emma on täynnä lohduttomuutta ja surua. Emma on masentava. Elokuva kuitenkin tekee oudon tempun ja jättää hyvän, elämänmyönteisen jälkimaun. Elokuva ei välttämättä sovellu jokaiselle, mutta suosittelen lämpimästi tutustumista siihen. Sen lisäksi, että Emma on mielenkiintoinen elokuvana, se on myös erittäin mielenkiintoinen näyte mielenkiintoisilta ajoilta.

Emma

Genre: draama

Kesto: 19min52sek

Valmistumisvuosi: 2005

Ohjaus ja käsikirjoitus: Ismo Kiesiläinen

Kuvaus: Lauri Räty

Tuotanto: Liisa Lehmusto

Äänisuunnittelu: Kim Wirtanen

Katso: http://kelaamo.fi/fi/Tekijat/Elokuvat/Elokuvat/?video=1773

 

 

Kerro kaverille:

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn